Matkailu

Video Ateenasta ja Santorinilta

Olen kirjoitellut kokemuksia Ateenasta ja Santorinilta jo useampaan kertaan, mutta laitetaan vielä vähän uutta materiaalia videomuodossa.

Ennakkoajatuksena oli kuvailla paljon pitkin matkaa, mutta eihän se lopulta onnistunutkaan. Joitain pätkiä sieltä sentään tarttui mukaan. Tässä niistä vähän koostetta.

Olen muuten katsellut tuon matkan jälkeen äkkilähtöjä vähän erilaisin silmin. Pakettimatkoja Santorinille näyttää olevan usein tosi hyvään hintaan. Santorini oli niin kiva, että sinne menisi mielellään uudestaan, mutta Ateenan kautta kulkeminen on vähän työlästä.

Luulenpa siis, että jos menen Santorinille uudestaan, niin kyseessä on matkatoimiston kautta hommattu matka. Kamarin pahimpaan turistiryysikseen ei tee mieli mennä, mutta onneksi hotelleja näyttää olevan muissakin osissa Santorinia.

Sitten on vielä sekin mahdollisuus, että hommaa matkatoimiston kautta pelkät lennot Santorinille. Niitäkin näyttää saavan parhaimmillaan paljon halvemmalla kuin suoria lentoja Ateenaan.

Vaikka Suomessa on ollut kurjat kelit jo pitkään, niin alkaa tuo lämpötila Santorinilla mennä puolestaan yli asteikon toisesta päästä. Sinne luvatut, pitkälti yli 30 asteen lämpötilat voisivat olla jo vähän liikaakiin…

Lue myös aiemmat Kreikka-päivitykset!

Matkailua Kreikassa: kokemuksia Ateenasta
Matkailua Kreikassa: Ateenan nähtävyydet
Matkailua Kreikassa: Ateena, toinen päivä
Matkailua Kreikassa: Ateenasta Santorinille
Matkailua Kreikassa: Santorini – kokemuksia