Matkailu

Matkailua Kreikassa: Ateena, toinen päivä

Tämä on jatkoa edellisiin Matkailua Kreikassa: kokemuksia Ateenasta ja Matkailua Kreikassa: Ateenan nähtävyydet -bloggauksiin.

Tässä jatketaan muutamilla Ateenan nähtävyyksillä ja valmistaudutaan matkaan kohti Kreikan saaristoa, Kykladeja.

Päiväsaikaan hotelli ei vielä vaikuttanut hurjan meluisalta, mutta illan tullen muu meno hälveni ja liikenteen melu voimistui. Huoneemme sijaitsi kadun puolella neljännessä kerroksessa, mutta siitäkin huolimatta se oli yksi hotellin alimmista asuinkerroksista. Tämän alempana en ainakaan olisi halunnut asua.

Parvekkeen lasiseinä oli koko huoneen levyinen. Lasia ei kuitenkaan ollut kovin paksusti, eikä myöskään useassa eri kerroksessa. Moottoripyörät ja muut äänekkäät kulkupelit huristelivat käytännössä samassa huoneessa.

Onneksi mukana oli korvatulppia. Liikenteen melu vaimeni pian, kun pään laski tyynyyn.

Aamulla sängystä nousi uusi ihminen. Täydet yöunet kirkastivat silmät.

Hotellin aamupala oli melko hyvä, kun huomioi huoneen alhaisen hinnan, johon myös aamiainen sisältyi. Tarjolla oli perinteisiä leikkeleitä, leipää, paistettua munaa, jogurttia, mehuja. Kaikkea tavallista.

Huonokin aamiainen tosin kannattaa kokea vähintään kerran, koska sen jälkeen kaikki keskinkertaisetkin aamiaiset tuntuvat hyviltä.

Muistan vieläkin Milanosta aamiaisen, johon kuului pääasiassa kuivia ja kovia sämpylöitä, voideltuna omien mieltymysten mukaan nutellalla tai marmeladilla. Tuon aamiaisen turvin ei suunnannut mielellään päiväksi kaupungille, mutta tuon aamiaisen jälkeen ei ole toisaalta tullut hirveästi pettymyksiäkään.

Ateenan kauppahalli

Lähdimme hotelliltamme kohti Omonian aukiota, josta olisi mennyt myös metro kohti keskustaa. Tänään kuitenkin näytti olevan hyvä päivä kävellä.

Jo lähikulmilla oli aivan eri meininki kuin eilen saapumispäivänämme. Ensivaikutelmat likaisesta, saastaisesta ja graffitien täyttämästä Ateenasta alkoivat viimeistään nyt kaikota. Kaupat olivat jälleen auki ja kaduilla oli päällä täysi vilinä.

Kävelimme Omonialta keskustaan pitkin Athinas-katua. Pian vastaan tuli Ateenan kauppahalli, jonne oli päästävä. Olen koukussa kauppahalleihin.

Tämä kauppahalli oli kuitenkin vähän erilainen kuin ne missä olin aiemmin käynyt.

Astelimme kadulta sisään hallin lihaosastolle. Halli oli hyvin avonainen. Kadulta alkoi pitkä käytävä, jonka varrella oli osa kaupoista. Käytävän päästä halli jatkui samanlaisella käytävällä toiselle kadulle.

Lihakauppiaita seisoi vieri vieressä, kukin oman tiskinsä edessä. Jokaisella lihakauppiaalla oli edessään iso, puinen pölkky, jolla lihat käsiteltiin ja leikattiin.  Vähän väliä jostain päin hallia kuului pölkkyä vasten lihaa hakkaavan veitsen kopina.

Nenässä oli pistävä tuoksu. Sellainen tuoksu, minkä voi kuvitella nousevan helteen ja siinä muhivan lihan yhteisvaikutuksesta. Ulkomaiden kauppahalleissa alkaa aina ihmetyttämään, miten ihmiset voivatkaan olla hengissä ilman Eviraa ja hygieniapasseja.

Oudointa kuitenkin oli, että hallin lihaosasto tuntui olevan jollain hiljaisella, kreikkaisella sopimuksella, puhtaasti naisvapaa-alue. Kaikki lihakauppiaat olivat miehiä. Hallissa ei takuulla ollut edes asiakkaana yhtään naista. Liekkö koskaan ollutkaan. Ainakin nyt hallin ainoat naiset olivat seurueemme kaksi naista.

Tunsin olevani maatalousnäyttelyssä, mukanani kaksi ”tuotetta” (jätän vertaukset väliin omaan turvallisuuteni vedoten), joita siinä sitten esittelin yleisölle. Vastaanotto oli hiljaista, mutta katseet kertoivat paljon.

Monastriaki Flea Market

Jatkoimme kauppahallilta eteenpäin samaa katua pitkin. Athinas-katu johti kätevästi suoraan Monastriakille, jossa on pieni tori, jonka laidoilta puolestaan lähtee kauppoja useampaan suuntaan. Kadut muodostavat Monastriaki Flea Market -alueen, joka käytännössä tarkoittaa kadunpätkistä muodostuvaa, tiivistä aluetta, jolla on kauppoja vieri vieressä.

Kaupat myyvät hyvin pitkälti keskenään samanlaisia tuotteita. Puuvillapaitoja, sandaaleja, lippiksiä, hattuja, t-paitoja, öljyjä, mausteita, saippuoita ja pesusieniä. Kaikkea, mitä juuri Kreikasta voisi kuvitella tuotavan tuliaiseksi.

Panathinaiko-stadion

Minulla ei ollut etukäteen montaa nähtävyyttä, jotka on pakko nähdä, mutta Panathinaiko-stadion oli jo ainakin lähellä sitä pakko nähdä -kategoriaa.

Kävelimme stadionille läpi Monastriakin ja Plakan. Välillä kiertelimme pieniä kauppoja, välillä pysähdyimme vilvoittelemaan mukaville terasseille, varjon ja vesihöyryä puhaltavien tuulettimien katveeseen. Lopulta saavuimme ulos Plakasta, Zeuksen temppelin juurelle, josta jatkoimme eteenpäin pitkin kansallispuiston laitaa.

Zeuksen temppeli olisi periaatteessa ollut kiva nähdä lähempää, mutta Akropoliilta ja alhaalta temppelin juurelta katseltuna siellä ei olisi ollut hirveästi nähtävää.

Panathinaiko-stadion oli näyttävä jo ulkoapäin. Hevosenkengän muotoa mukaileva stadion on jotain sellaista, jota ei muualla näe. Kohti kaupunkia avoinna oleva pääty suorastaan houkutteli sisään stadionille.

Katsomot näyttivät kauempaa matalilta, mutta lähempää yksityiskohdat paljastuivat. Sileät marmoripinnat olivat samaa sarjaa kuin Akropoliin rakennuksissa. Jyrkästi ylöspäin nousevat rappuset olivat kauniit, mutta liukkaat.

Stadionin uumenista löytyi myös museo, jonka olemassaolosta en edes tiennyt. Museo esitteli olympialaisten historiaa ja tietä nykyaikaisiin olympialaisiin. Esillä oli olympiasoihtuja sekä olympialaisten huippuhetkiä.

Panathinaiko_stadion

Panathinaiko_stadion_panorama

Paavo Nurmi

Paavo Nurmi 2

Helsingin olympialaisten soihtu

Presidentinpalatsi

Jatkoimme nähtävyyskierrosta stadionilta kohti Likavitosta (Mount Lycabettus), joka on Ateenan korkein kohta. Jo näkymät Akropoliilta olivat niin upeat, että myös Likavitoksen suhteen oli kovia odotuksia.

Lähdimme kävelemään pois stadionilta pitkin kansallispuiston toista reunaa. Pian vastaan alkoi tulla poliiseja ja journalisteja vähän laajemmassa mittakaavassa. Näköjään ohitimme presidentinpalatsin, jonka äärellä journalistit kärttivät haastatteluita. Eivät meiltä, mutta ilmeisesti joiltain vaikutusvaltaisimmilta.

Lisää poliiseja oli kadun päässä, jossa oli kaksi poliisin mellakkabussia. Bussit olivat parkkeerattu poikittain tien tukkeeksi. Bussien vierellä seisoi muutama poliisi mellakkavarusteissa. Viimeistään nyt heräsi epäilys vähän vilkkaammasta mielenosoituksesta.

Bussin takaa kuitenkin paljastui ainoastaan lauma eläkeläisiä. Ilmassa ei tuoksunut enää vaara. Megafoniin huudetut iskuhuudot kuitenkin kaikuivat pitkälle, kulkueen marssiessa loittonevasti kohti parlamenttitaloa.

Reportterit

Mielenosoitus_bussit

Mielenosoitus

Likavitos, Ateenan korkein huippu

Aloimme vähitellen lähestyä Kolonakin aluetta ja Likavitosta. Kolonakin alue alkoi heti erottua muusta Ateenasta. Siistimpää, puhtaampaa, rikkaampaa. Täällä ihmiset nautiskelevat katukahviloissa, litkien aavistuksen kalliimpaa frappéa, aavistuksen paremmin pukeutuneena.

Pysähdyimme syömään heti Kolonakin alkupäästä lähtevälle Tsakalof-kävelykadulle. Täällä ruokahintojen olisi jo voinut olla kuvitella olevan huomattavasti kovempia, mutta sitä ne eivät juurikaan olleet. Merkittävästi ainakaan.

Lounaan jälkeen suuntasimme uudestaan kohti Likavitosta. Lämpötilakin oli sopivasti alkanut kivuta jo pitkälti yli 30 asteen.

Lykabettoksen huipulle pääsee kävellen, taksilla tai funikulaarilla. Valitsimme näistä viimeisimmän.

Pieneksi yllätykseksi funikulaarin lähtöpysäkki ei kuitenkaan sekään ollut aivan matalimmalla kohdalla. Nousimme hikoillen mäelle (tai minä ainakin) Lykabettoksen lounaiskulmasta, etsien katseellamme funikulaaria. Se kuitenkin oli katseelta melko piilossa. Vuoren juurella, tavallisella kadulla oli melko huomaamaton asema.

Kreikkalaisen juoman mukaisesti nimetty funikulaarimatka, Metaxa-nousu (Metaxa rise) huipulle ja takaisin sieltä maksoi seitsemän euroa. Yhdensuuntainen matka olisi ollut loogisesti puolet siitä. Funikulaari meni vuoren sisällä, eikä tarjoillut mitään hienouksia, ellei kahdessa eri kohdassa seinälle heijastettua Metaxa-tekstiä sellaiseksi lasketa.

Huipulla tie funikulaaripysäkiltä johti suoraan ravintolaan, josta meni vielä pienet rappuset ylöspäin korkeimmalle huipulle. Itse huippu oli todella pieni. Siellä oli vain turistien täyttämä näköalatasanne, pieni kirkko ja satunnaiset juomakauppiaat. Maisemaa ihasteli mielellään hetken, mutta ei paljoa kauempaa. Suoraan yläpuolelta paahtava aurinko tekee Ateenan korkeimmasta paikasta hyvin kuuman.

Alemman tasanteen ravintolassa olisi voinut istua hetken ennen paluuta alas, mutta asiakasviihtyvyys ei ollut huipussaan. Ravintolassa oli luotettu suomalaisen saunatunnelman vetovoimaan rakentamalla lasiseinät tuulen estämiseksi ja katto lämmön karkaamisen välttämiseksi. Ei toiminut tällä kertaa meille.

Huippu oli kiva, mutta sieltä oli myös kiva lähteä pois mahdollisimman nopeasti.

Likavitos Panathinaiko-stadionilta katsottuna.

Likavitos Panathinaiko-stadionilta katsottuna.

Näkymät Likavitokselta

Näkymät Likavitokselta

Kohti seuraavaa etappia

Nähtävyyksien jälkeen en enää onnistunut välttelemään kohtaloani. Laahustin hetken ostosten perässä pitkin Ermou-katua, jolla vaikutti olevan melko paljon kauppoja. Peruskauppoja perusshoppailuun. Ermoun viereltä lähti myös joitakin pienempiä ja varjoisempia ravintolakatuja. Yksi näistä kaduista johdatti ravintolaan remontissa olevan tuomiokirkon liepeille. Sinne olikin hyvä jäädä syömään ja juomaan.

Mietimme samalla jo hieman huomista. Silloin olisi edessä aikainen herätys, koska ostimme päivällä laivaliput Santorinille. Matka alkaisi Pirauksen satamasta klo 7:25 ja kestäisi lähes kolmeen. Ateena on ollut mukava, mutta on myös hienoa siirtyä helteestä vilpoisemman meri-ilman hellittäväksi.

Laivalippuja saa ostettua useista matkatoimistoista ympäri Ateenaa. Lippujen hinnat ovat kaikkialla samat, mutta joissain paikoissa voidaan veloittaa muutaman euron palvelumaksuja. Omat lippumme ostimme Monastrikin aukion laidalta.

Seuraavassa päivityksessä tarkemmin matkasta Santorinille.

Kanasouvlaki

Kanasouvlaki. Ranskalaiset ovat Kreikassa vähän turhankin suosittuja. Niitä on lähes kaikissa Gyros- ja Souvlaki-annoksissa.