Ruoka

Jouluhalko

Lehdissä alkaa viimeistään nyt olla joulureseptejä enemmän kuin jaksaisi edes lukea. Se tuntuu tavallaan hassulta, koska reseptiikkahan pysyyy melko samana joulusta toiseen. Joka vuoden joulupöytään tuodaan kuitenkin hieman rohkeampia makuja, joten nykysin lohen voi graavata vaikka aasialaiseen tyyliin. Enää ei myöskään ole mitenkään kiveen hakattua, että jokaisesta joulupöydästä löytyy perinteinen joulukinkku, laatikkoruoat ja rosolli. Jouluna uskaltaa syödä jo muutakin kuin varsinaista jouluruokaa, ilman joutumista koko lähipiirin hampaisiin.

Minä pidän ainakin toistaiseksi perinteistä kiinni ja haluan joulupöytääni aika perinteisiä makuja. Kerran vuodessa on mukava iskeä hampaansa perinteiseen joulukinkkuun ja muihin jouluruokiin. Oma lisäni joulupöytään on ollu nyt muutaman vuoden ajan jallusinappi, joka onkin tehnyt hyvin kauppansa. Sitä on taatusti pöydässä tänäkin vuonna.

Jouluhalko on perinteinen jouluherkku, mutta meidän joulupöydästä sitä ei ole löytynyt kovinkaan usein. Tein sitä ensimmäistä kertaa itse viime jouluna jolloin tein jouluhalon, jossa oli jonkinlainen banaani-mascarpone-jogurtti -täyte. Näin kuitenkin viime viikonlopun Ilta-Sanomien joululiitteessä hieman perinteisemmän jouluhalon ja ajattelin, että ehkäpä tuollaistakin olisi syytä kokeilla. Tartuin eilen tuumasta toimeen.

Jouluhalko (alkuperäinen resepti)

4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoa
0,5 dl kaakaojauhetta
3 rkl perunajauhoa
1 tl piparkakkumaustetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte

250 g mascarponejuustoa
0,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl sitruslikööriä

Päälle

2 dl kuohukermaa
1 dl tomusokeria
0,5 dl kaakaojauhetta

Pinnalle

50 g tummaa suklaata

IMG_0270

En ole yleensä mikään kova tyyppi noudattamaan reseptejä, vaikka leivontahommissa se olisi suotavaa, koska taikinoiden suhteet ovat yleensä hyvin tarkkoja. Noudatin tällä kertaa suhteita ihan kohtalaisesti, mutta itse makuihin otin rennomman otteen.

Ensinnäkin jätin piparkakkumausteen suosiolla väliin, koska suuni ei kaipaa vielä täyttä joulumakujen tulvaa. Lorautin myös taikinaan pienen tilkan Amarettoa, joskin tämä oli vähän turhaa. Ei se nimittäin maistunut uunin jälkeen enää yhtään. Päätinkin siis kostuttaa valmiin taikinan espresso-amaretto -seoksella ja se kyllä antoi hyvin makua.

Täytteen sovelsin vähän enemmän oman makuni mukaan. Kaapissa sattui olemaan yksi vaniljatanko, joten keitin sitä ja sen siemeniä hetken kermatilkassa. Annoin jäähtyä ja hetken ja vatkasin notkistetun mascarponen sekaan. Sitten vain sokeria sekaan. Sitrusliköörin jätin pois, koska epäilin sen toimivuutta Amaretton kanssa.

Päälle laitoin sulatetun suklaan ja kuohukerman seosta. Tässä vaiheessa tuli tehtyä pienoinen virhe, sillä käytin 80% tummaa suklaata. Touhuan suklaan kanssa sen verran vähän, että enhän minä muistanut yhtään kuinka vahvalta se maistuu vielä sekoitettunakin.

Valmiin jouluhalon pintaan laitoin hieman tomusokeria.

Kaikesta huolimatta, lopputuloksena oli ihan pätevä sovellutus jouluhalosta. Täytyy kuitenkin vielä harkita, että huoliiko tämän joulupöytään.

Lopullinen testi jouluhalolla on kuitenkin vasta tänään, kun maut ovat kunnolla tasaantuneet. Vähän jännittää, mutta eiköhän se maistu pizzan jälkiruokana ihan hyvin!