Ruoka

Itämainen nuudelisalaatti

Heti alkuun voin todeta, etten pidä useimpia tämän päivän tv-kokkeja juuri minään. Aiemmin televisiossa nähtiin taitavia kokkeja, jotka tekivät oikeaa ruokaa kovalla ammattitaidolla. Nykyisin tv-kokkaus on sitä, kun Karita Tykkä laittaa blenderiin muutamaa 100€/kg maksavaa superfoodia, kaataa sekoituksen lasiin ja koristelee parilla gojimarjalla. Tätä taustaa vasten ajattelin Vappu Pimiän olevan vahvasti samaa porukkaa. Harrastelija ilman ammattitaitoa. Ajauduin kuitenkin syksyllä katsomaan muutaman jakson Vappu Pimiän tv-ohjelmaa ja yllätyin, kun siellä Vapun Valtakunnassa olikin ihan fiksua menoa. En siis ollut mitenkään harmissani, kun tyttöystävä toivoi joululahjaksi Vappu Pimiän keittokirjaa.

Selailtuani kirjaa, halusin testata ensimmäiseksi nuudelisalaattia. Siitä minulla on ollut jo kauemmin jonkinlainen visio, joka on kuitenkin jäänyt toteuttamatta. Nyt se tuli toteuttua, tosin Vapun reseptillä ja tyttöystävän kokkaamana.

Itämainen nuudelisalaatti (Vapun reseptikirja)

200g kuivattuja ohuita riisinuudeleita
½-1 tuoretta punaista chiliä
2-3 porkkanaa
1 punasipuli
1 ruukku tuoretta korianteria
1 ruukku tuoretta minttua
400g naudan paistijauhelihaa
loraus seesamiöljyä

Kastike

4 limetin mehu
2rkl muscovado- tai fariinisokeria
2rkl soijaa
3rkl kalakastiketta
1 valkosipunkynsi murskattuna

Keitä nuudelit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta kylmässä vedessä. Paista jauheliha tilkassa seesamiöljyä. Siivuta porkkanat pitkittäin kuorimaveitsellä ja leikkaa sipulit puolikuun muotoisiksi siivuiksi niin, että puolitat sipulin ja leikkaat puolikkaat ohuenohuiksi. Pilko chili pieneksi ja silppua yrtit. Sekoita salaatin ainekset käsin laakealla vadilla. Sekoita ainekset keskenään ja valuta salaatille.

IMG_0578

Resepti on varsin pätevä, mutta siinä on yksi perustavanlaatuinen ongelma, nimittäin jauheliha. En ymmärrä yhtään, miksi tähän muutoin hyvään ja kekseliääseen reseptiin on päätetty laittaa tylsintä kaupoista löytyvää raaka-ainetta, jauhelihaa. Ensinnäkään jauheliha ei anna tähän ruokaan makua pätkän vertaa. Toisekseen naudan jauheliha ei sovi itämaiseen nuudelisalaattiin ajatuksena pätkän vertaa. Mikäli tähän ruokaan kaipaa proteiinia, suosittelen vaikkapa friteerattua jättikatkarapua tai broilerin sisäfileetä. Seesamiöljytilkan voinee sitten laittaa kastikkeeseen, jossa se antaa hyvän lisän.

Muutoin resepti oli melko hyvä. Yrtit antoivat mahtavan raikkaan maun, mutta suola jäi vähän puuttumaan, kalakastikkeesta ja soijasta huolimatta. Viimeistelinkin oman annokseni laittamalla päälle vähän suolaa myllystä.

IMG_0579