Ruoka

Blinit ja muut blini-illan herkut

Blini-ilta on nykyään yksi talven ehdottomasti kohokohdista. Järjestettiin sellainen ensimmäistä kertaa vasta vuosi sitten, mutta enää ei pystyisi kuvittelemaan talvea ilman sitä. Ystäviä, herkkuja, viiniä ja viinaa – mikäpä sen parempaa!

Blinit

2 dl haaleaa vettä
2 tl hiivaa
1 dl vehnäjauhoja
1 dl tattarijauhoja
1 tl suolaa
2 kananmunan keltuaista
2 kananmunan valkuaista
1 rkl voisulaa
2 dl kuumaa maitoa
voita paistamiseen

  • Sekoita haaleaan veteen hiiva sekä jauhot. Anna taikinan nousta 2-3 tuntia.
  • Lisää suola, munankeltuaiset, voisula, kiehuva maito sekä lopuksi kovaksi vaahdoksi vatkatut valkuaiset.
  • Paista blini- tai ohukaispannussa melko paksuja, rapeita blinejä.

Blinihommissa luottoreseptinä toimii pahaan talouskurimukseen vajonneen Stockmannin resepti. Tuolla reseptillä tulee sellaisia sisältä pehmeitä, pinnalta rapsakoita blinejä. Eli omaan makuuni ihan täydellisiä! Taikina tehtiin tällä kertaa kolminkertaisena. Meitä oli syömässä viisi henkilöä, mutta tuolla blinimäärällä olisi ruokkinut ainakin yhden, taikka kaksi henkilöä lisää.

Taikinan tekemisisessä ei tarvita mitään ihmeellisiä jujuja, se on suht simppeliä hommaa. Paistamisessa kuitenkin kannattaa olla roimasti kärsivällisyyttä, useampi paistaja ja mielellään useampi blinipannukin. Valmiit blinit on kätevä laittaa ritilän päälle 100 asteiseen uuniin. Siellä ne pysyvät lämpiminä ja rapsakoina ruokailuun saakka.

Täytteissä voi käyttää mielikuvitusta, mutta tarjolla kannattaa olla aina punasipulia, smetanaa, hunajaa ja suolakurkkuja.

Suolakurkkujen valinnassa kannattaa olla tarkkana, ja jättää maustekurkut hyllyyn. Oikeiden suolakurkkujen on oltava maitohappokäymisellä valmistettuja, jolloin niissä on kunnolla makua. Itse suosin Myrttisen suolakurkkuja. Ne ovat parhaita ja niitä löytyy lähes jokaisesta kaupasta.

Meillä oli tällä kertaa tarjolla sienisalaattia, katkarapusalaattia, kylmäsavulohta, siian mätiä, punasipulia, suolakurkkuja ja hunajaa. Mielessä kävi myös kylmäsavuporon ostaminen. Uskon, että se olisi ollut blineille tosi hyvä, mutta nyt mentiin vähän kalapainotteisella linjalla.

Jälkkäriksi oli tarjolla illan emännän tekemää, loistavaa pavlovaa, jonka päällä oli granaattiomenan siemeniä, kiiviä ja ananasta. Raskaan pääruoan päälle sopi mainiosti tuollainen vähän kevyempi, mutta hyvin makea jälkiruoka.

Kuohuviininä blini-illoissa on toiminut venäläinen Abrau Durso, jota löytyy myös Alkon perusvalikoimasta, ainoana venäläisenä kuohuviininä. Vodkissa valikoimassa onkin sitten enemmän valinnanvaraa, kun Alkostakin löytyy useita hyviä venäläisiä vodkia. Meillä luottovalinta on kuitenkin ollut pakastinkylmä Finlandia vodka.

Yksi blini-illan ehdottomista hankinnoista on aito granaattiomenamehu. Sitä kelpaa hörpätä vodkasnapsien välissä, taikka sitten alkoholittomana vaihtoehtona.

[Best_Wordpress_Gallery id=”5″ gal_title=”blinit”]